maanantai 8. huhtikuuta 2013

Lähikauppa pt.2 & Postiasiaa

Se olisi sitten huhtikuu ja se huhtikuuksi luvattu Siwa loistaa poissaolollaan. Talo ja liiketilat näyttävät vielä niin keskeneräisiltä, että päätin kysellä asiasta Suomen lähikauppa oy:ltä.
Vastaus tuli ripeästi kuten viime kerrallakin. Uusi avaustavoite Kalasataman Siwalle on toukokuun puolivälissä. Olihan tuo aika arvattavissa että avaaminen viivästyy, sen verran hitaasti on työt tuossa Junonkadulla edistyneet. Tarkempaa päivämäärää varmaan löytyy sitten lähempänä ajankohtaa sieltä liiketilan ovesta.

Aiemmin kyselin lähikauppa oy:ltä onko tämän Siwan yhteyteen tulossa Postia. Ei kuulemma ole. Harmi. Matkahuollon toimipisteenä se tulee toimimaan kuitenkin.

Sturenkadun Postissa ei ole enää tarvinnut käydä, kun hoksasin tehdä pakettien siirron Säästöpankinrannan Postiin. Tämähän ei kuulemma kaikkia lähettäjiä koske, mutta suurimpia toimittajia kuitenkin. Pakettien siirron voi tehdä Postin nettisivuilla. Palvelu vaatii sähköisen tunnistautumisen.

Lisää aiheista aiemmissa postauksissa:

Lähikauppa
Tammikuun kuulumisia

7 kommenttia:

  1. Varmasti ihan tulevan kaupan tilojen rajallisuudesta johtuu tuo postin puute. Ennenhän kurvissa oli posti mutta suljettiin. Itellan nykypolitiikkaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Voisi kuvitella että postikonttori on suunnitteilla johonkin tänne jo ja ei viitsitä mitään väliaikaiskonttoreita pistää pystyyn parin vuoden vuoksi.

      Poista
  2. Itse olen myös käyttänyt SmartPost-pakettiautomaattia, jollainen löytyy ainakin Ympyrätalon S-marketin aulasta. Se on mielestäni kätevä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on käteviä! Paras juttu niissä on se että ne sijaitsee usein sellaisissa paikoissa jotka ovat auki joustavammin kuin Postit. :)

      Poista
  3. No yllätys, että viivästyy ennen niin toimiva Suomen maa ei olekaan enää niin toimiva ja Kalasatamassa nyt on näköjään vähän muutakin viivästymää...

    Kiitos vinkistä! Sturenkadun posti noutopaikkana ei todellakaan ole ideaalinen minulle.

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva tämä sun blogi, on ollut mukava lukea Kalasataman kuulumisia. Ollaan muuttamassa siihen Siwan taloon ja vaikka se näyttääkin vielä keskeneräiseltä, niin päästään muuttamaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti, eli huomenna. Siwankin piti alunperin valmistua vasta 30.4, eli myöhästyy toivottavasti vain kaksi viikkoa :)

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa ja hyvää muuttoa! :) Menneen viikon aikana Siwaan jo kannettiin kylmäkaappeja, joten eiköhän se pian auki saada.

    VastaaPoista