Pakkanen paukkuu ja onneksi kevät tulee kohti kohisten.
Joulukuun lopussa meidän perhe täydentyi pienellä tytöllä. Päivitysaikaa blogille tässä vauvantuoksuisessa arjessa on vaikeaa löytää ja ajatuksetkin on vähän muualla kuin blogissa. Voi olla että uudet kirjoitukset tulevat olemaan vähemmän yleislinjaisia ja enemmän ihan sitä meidän elämää ja sen tapahtumia. Varmasti päivittelen myös yleistä Kalasatamajuttua jos ja kun sellaista taas tulee jossain vaiheessa (viimeistään siinä vaiheessa kun Itäväylä väistää tuohon meidän talon viereen).
Elämä tuntui hetkeksi jo rauhoittuneen tässä rakennustyömaalla, kun viikkoihin ei ollut tullut yhtään ilmoituksia mistään tarkistuksista tai korjauksista. Sitten tämän viikon alussa alkoi pihalla aivan armoton rytinä ja pauke. Yön tiheästi heräilleenä sitä teki mieli kiittää oikein sydämestä tätä traktorimiestä joka paukutti routaista maata ylös alkaen aamuseitsemältä n. 5 metrin päässä meidän makuuhuoneen seinästä. Ilmeisesti käynnissä on viemäröintien ja keskitetyn jätekeräyksen yhdistäminen. Hommaa tehdään kai urakkatyyliin kun paukutus lakkaa vasta kauan normaalin työajan päättymisen jälkeen ja hommissa ollaan myös viikonloppuna. Yritän ajatella filosofisesti että mitä nopeammin saavat valmiiksi niin sen pikemmin sekin pauke loppuu ja tulee valmista.
Olenkohan muuten muistanut kertoa miten kätevässä paikassa meidän lähiposti sijaitsee? Jos en ole niin nyt se selviää: Sturenkadulla. Onneksi paketin pystyy lähetyskoodin avulla siirtämään toiseen konttoriin. Lähinnä ongelma tuon lähipostin kanssa on silloin kun tulossa on jotain minkä pitäisi mahtua postiluukusta, mutta joka ei mahdukaan ja jotenkin ihmeen kaupalla ollaan jossain muualla kuin kotona siihen aikaan kun postia kannetaan. Lopputulemana paketti löytyy Sturenkadulta.
Onneksi nämä on kuitenkin näitä ensimmäisen maailman ongelmia.
