lauantai 28. joulukuuta 2013

Vuoden jälkeen

Vuosi sitten olimme olleet Kalasatamalaisia jo neljä kuukautta. Ympäristö näytti monin paikoin todella erilaiselta ja saimme seurata joulukuun alun lumimyräköissä Leonkatulaisten muuttoa. Talvi oli runsasluminen ja se aiheutti monille alueella asuvalle hienoisia haasteita liikkumiseen, etenkin kun Siwaa ei tällöin vielä ollut. Tuli siinä testattua sitten mm. Alepan kauppakassi-palvelua. Se oli monin verroin helpompi vaihtoehto kuin arvuutella onko kulku metroasemalle a. mahdotonta, b. vaivan takana, c. hikinen homma, vaiko d. piece of cake (= aurattu ja lumivallitkin sliipattu). Meille lapsellisille lumi kuitenkin tarkoitti myös tekemistä, joten ihan kiva, että sitä ylipäätään oli.

Kevään tullen alue muuttui kuralätäköiksi ja hetkellisiksi tulvalammikoiksi. Onneksi sitä ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään ja pian pääsi lastenkin kanssa pyöräilemään. Keväällä alkoi myös vimmattu Siwan odotus, joka palkittiin vihdoin loppukeväästä, kun saimme oman pikku kauppamme. Ihan paras juttu mitä tähän mennessä oli tapahtunut. Alue muuttui hetkessä enemmän omaksi kaupunginosakseen, kun edes yksi palvelu oli ulottuvillamme.

Kesän tullen alueella asui jo ihan kiitettävästi porukkaa ja Ihana Kahvilaankin pääsi taas kahville. Hellekään ei tuntunut pahalta, kun merituuli puhalsi. Ihmettelimme pihamme valmistumista ja koimme tähän astisista suurimman pettymyksen, kun pihan suunnittelussa ei oltu osattu ottaa huomioon lapsia juurikaan. Piha on pysynyt edelleen kärkisijalla, kun pettymyksiä aletaan luetteloimaan.

Syksyn tullen kävi selväksi, että emme olleet ainoita pihaamme pettyneitä. Myös muista taloyhtiöistä alkoi kuulumaan samankaltaista sorinaa. Alueen suunnittelussa oli tapahtunut ns. källi ja pihat muistuttivat toisiaan valitettavan paljon. Hiekkalaatikko. Siinäpä se sana, jolla Kalasataman pihoja voisi monimuotoisesti kuvailla. Meidän pihassamme niin moderni, ettei sinne mahdu kuin kaksi lasta kerrallaan leikkimään. Ehkä juuri siksi pihassa ei juuri lapsia näy.

Myöhemmin syksyllä asian tiimoilta pidettiin kokous ja perustettiin Kalasatama-liike. Kalasatama-liikkeen tarkoituksena on käsittääkseni toimia kokoavana voimana ja kantaanottavana äänenä asukkaiden toiveiden puolesta. Liike on mm. kirjoittanut Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen em. piha-asioista ja on ymmärtääkseni järjestämässä jonkinlaista keskustelutilaisuutta, jossa mm. suunnittelijat, virkamiehet, rakennuttajat (?) ja asukkaat pääsevät puhumaan keskenään alueen kehittämisestä. Toiveena ja tavoitteena olisi asukkaidensa näköinen, toimiva ja turvallinen kaupunginosa, jossa kaiken ikäisillä olisi hyvä olla ja elää. Esimerkiksi väliaikainen leikkipuisto on ollut ajatuksena paljon esillä ja minun mielestäni sellainen pilottihanke olisi aluella varsin mainio kädenojennus kaupungilta.

Nyt uuden talven (ehkä joskus lumenkin) tullessa, tuntuu siltä, että me olemme juurtuneet Kalasatamaan enemmän kuin vuoden alussa. Välillä on harkittu jo muuttoakin, mutta se tuntuu ajan kuluessa vähemmän todennäköiseltä vaihtoehdolta. Tänään kotiin tullessani näin muuttoauton ja huomasin, että taas yhteen taloon oli ilmestynyt ikkunoihin verhoja ja valot niiden taa.

Hyvää uutta vuotta kaikille ja tervetuloa teille uudet naapurit Antareksenkadulla, Junonkadulla ja Cappellassa!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Tervetuloa Studiotalolaiset!

Nyt on autoton kortteli valmis! Tai ainakin asukkaat ovat päässeet muuttamaan jo Studiotaloonkin, vaikka valmiiksi on vielä vähän matkaa. Pihakin on puita vaille valmis, mutta ne on kuulemma tulossa syksymmällä nyt kukkapenkeissä sojottavien kepukoiden tilalle. Pihasta tuli vähän erilainen kuin mitä odotin.. Iso pihahan tuo alun perin oli, mutta kun siihen pystytettiin pari betonibunkkeria pyörien säilytykseen (kun ei sitä pyörätilaa vissiin näissä taloissa tarpeeksi ole???), niin siinäpä se tila sitten menikin. Lasten leikkipaikka on rehellisesti sanottuna masentavan pieni. Hiekkalaatikko on kolmion muotoinen ja vetää maksimissaan 4 lasta, lisäksi leikkipaikalla on riippumattotyylinen keinu. En tiedä sattuuko lapsiin siinä oleminen, mutta minuun sattui. Verkko kun on yhtymäkohdistaan sellaisilla metallisilla pallukoilla suojattu. Fakiirihommaa tuo keinuminen.. Mutta onhan sekin enemmän kuin ei mitään. Suunnittelijoille terveisiä, että hyvin osasitte suunnitella! Että putkeen meni.. *vink vink*

maanantai 19. elokuuta 2013

Teurastamolla tapahtuu

Ensi torstaina ja perjantaina kannattaa suunnistaa alkuillasta Teurastamolle nauttimaan markkinatunnelmasta. Tarjolla olisi ilmeisesti ihan laidasta laitaan erilaisia pieniä elämyksiä. Toivottavasti sää suosii, sillä minä ainakin aion käydä katsastamassa tämän. :)

22.-23.8. Helsinki Night Market Teurastamolla to klo 16-22 & pe klo 16-21 
 
kotisivut

FB event sivusto

torstai 11. heinäkuuta 2013

Sitikodista kotiin

Sitikoti-blogi hiljenee henkilökohtaisten asioiden julkaisupaikkana. Tulen julkaisemaan täällä vastaisuudessa vain Kalasatamaan välittömästi liittyviä aiheita. Jos haluat seurata muitakin aiheita ja lukea kuulumisia, niin klikkaa lukemaan Elämän kevättä (ja ansalankoja). :)

Tapaamisiin taas!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Multaa sormissa

300l multaa, siemenperunoita, taimia, kesäkukkia, pöytäsetti ja pari istutusastiaa myöhemmin terassi näyttää ihan siltä miltä terassin pitääkin eli asutetulta.




Toivottavasti taimet kestävät tuulisissa olosuhteissa, ainakin Ruusupapu on jo ankkuroitunut kivasti kiinni bambutukeensa. :)

torstai 23. toukokuuta 2013

Väliin vähän herkkuja

Oi Mutsi Mutsi julisti tänään alkaneeksi erittäin leikkimielisen leivontakilpailun, jossa etsitään Vaahteramäen Eemelin omaa leivosta. Päätin ottaa osaa taannoin äitienpäivää varten kehitetyllä Ihmesuklaakakulla. En tiedä miten se liittyy juuri Eemeliin muuten kuin niin, että tämän Eemelikin osaisi leipoa ja varmasti maistuisi myös muulle Kissankulman väelle.

Mikä tästä kakusta tekee ihmeellisen? Se että se on täysin maidoton ja munaton (kun löydät ja käytät niitä oikeita Oreoita, jotka eivät sisällä herajauhetta), sekä tehtävissä myös vegaaniseksi. Helpompaa kakkuohjetta on vaikea löytää ja makunsa puolesta tämä kakku kuuluu ihan kärkikastiin. Pohjan idea lähti Suklaahiiren Helposta suklaakakusta, mutta tuunasin sitä hieman.


Ihmesuklaakakku
Tarvitset siis:

Pohjaan -
4dl vehnäjauhoja
3dl ruokosokeria
3rkl tummaa kaakaojauhetta
3tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
100g Keijua (maidotonta margariinia)
2dl kiehuvaa vettä
1 levy Brunbergin tummaa suklaata
½ tuubia Oreoita (Huomioi että euro-Oreot sisältävät herajauhetta)

Kuorrutukseen -
1 levy Brunbergin tummaa suklaata
50g keijua
½ tuubia Oreoita

Ja näin se käy:

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää sulatettu Keiju ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Rouhi suklaa ja keksit ronskin kokoisiksi palasiksi esim. veistä ja leikkuulautaa apuna käyttäen ja kääntele ne mukaan settiin. Kaada valmis taikina irtopohjavuokaan. Kun vuoan pohjaan pingottaa reunan mukana leivinpaperin, niin välttyy voitelemisen vaivalta. Laita 175 asteiseen uuniin n. 40 minuutiksi.

Kuorrutetta varten sulata keiju pienessä kattilassa hellalla. Laita lämmöt pois ja sekoita joukkoon rouhittu suklaalevy (joka sulaa kun sekoittelet hetken). Kaada kakulle ja levitä lastalla tai nuolijalla haluamallasi tyylillä. Ripottele lopuksi päälle loput keksit ja siirrä kakku hetkeksi kylmään odottelemaan herkkuhetkeä. :)

Valmista tuli! Maistuis varmaan sullekin?

Edit: Oreot olivat ennen vegaanisia, mutta nykyään ainakin euroversiot sisältävät herajauhetta. Näin ollen eivät siis sovellu maidottomaan ruokavalioon. Jenkkiversio on käsittääkseni edelleen vegaaninen, ellei reseptiä ole muutettu. :)

maanantai 13. toukokuuta 2013

Kaupunkiviljelyä

Käytiin Naperon kanssa eilen iltapäivällä äitienpäiväkävelyllä Kalliossa, jossa Made in Kallion edestä sai kaupunkiviljelyneuvontaa. Lisäksi esillä oli erityyppisiä viljelyastioita, kirjoja ja tietenkin multaa.
Lähdin kotiin mukanani paitsi vastauksia kaupunkiviljelykysymyksiini, niin myös meidän ensi kesän viljelyastia - uusiokäytetty Betonisäkki (joita kuvassakin näkyy), jolla pari kesää pystyy hyvin vielä viljelemään, sekä aiemmin tänä vuonna ProAgria keskusten liiton julkaisema Kaupunkiviljely -kirja.
Kesän harrastus on siis päätetty ja viljelmät odottavat vielä ulkoistutusta. Kunhan saadaan haettua reiluhkosti multaa ensin, sillä sitä tuohon betonisäkkiin tulee tosiaan mahtumaan.


Käytiin viime syksynä ihailemassa Dodon kaupunkiviljelmiä Kalasatamassa.

Mitä laitetaan?
Suunnitelmissa olisi laittaa kasvamaan ainakin omia pottuja (siemenperunoita myydään juuri nyt mm. Hakaniemen torilla), raparperia (Pikkuserkku lupaili ylimääräistä juurakkoa, joka pitäisi vaan käydä kaivelemassa ylös ja kiikuttaa kotiin), sekalainen joukkio salaattia ja sen semmoisia (jotain yrttejä yritetään taas). Tomaatintaimiakin olisi kuuleman mukaan tulossa lahjoituksena, joten katsotaan miten ne selviytyvät. Perunan kaveriksi kannattaa kuulema istuttaa härkäpapuja ja ne ajattelinkin laittaa pikana kasvamaan. Tuskin ehtivät kovinkaan suurta satoa tuottamaan, mutta jos jotain vihreää edes pukkaisivat niin hyötyisivät ainakin ne potut ja me saataisiin vihreydestä vähän silmäniloa. :) Terassin takaritilään olisi tarkoitus köynnöstää ruusupapua tai köynnöskrassia. Ja tietenkin kesäkukkia on pakko istuttaa ainakin parin pienen kukkalaatikollisen verran. Osa jutuista ei ehdi enää siemenenä, joten laitetaan suoraan taimina.
Harkinnassa vielä ovat lisäksi lehtikaali, mansikka (taimena) ja kurkku (taimena jos löytyy). 

Kaupunkiviljelijänä olen vielä ihan aloittelija vaikka kolmatta vuotta jotain yritänkin viljellä. Viime kesänä saatiin jopa ihan satoa meidän tomaateista, basilikasta, rucolasta, tillistä ja ruohosipulista. Minttuakin oli runsaasti, kunnes se pääsi kuivahtamaan yhden aurinkoisen lomaviikonlopun aikana. Uutta tulevassa kesässä minulle on suuremmat viljelyastiat (betonisäkki) ja uudet lajikkeet. Toki tuon suuremman viljelyastian etukin on se, että se ei ole niin turhan tarkka säännöllisestä kastelusta ja huolenpidosta. Kasvit eivät kuukahda ihan hetkessä ja yhden päivän paahde ei vielä lannista herkimpiä versoja. Tuossa meidän puolivarjoisalla ja ajoittain tuulisella terassilla viihtyy todennäköisesti aivan erilaiset kasvit kuin entisellä aurinkoisella ja suojaisalla parvekkeella. Lisäksi tilaa on nyt hulluna enemmän ja uskallan sen vuoksi heittäytyä peliin ihan uudella tasolla. Toisaalta olen aika höveli hoitamaan istutuksiani ja kasvitietämykseni on parhaimmillaankin hyvin rajoittunutta. Onneksi google pelaa ja uudesta kirjastani löytyy vastauksia lähes kaikkiin outoihinkin kysymyksiin.

Kaupunkiviljelykirjan löydät esimerkiksi täältä tai hyvin varustetuista kirjakaupoista. Jos seuraavalle Ravintolapäivälle 18.5. ei vielä ole hurjasti puuhaa ja kaupunkiviljely kiinnostaa, niin kannattaa piipahtaa Pasilan Kääntöpöydän avajaisissa. Tapahtuman fb-event sivu täällä. Paikan päältä on mm. mahdollista ostaa lavakauluksia oman viljelylaatikon askarteluun ja vaikka niitä ei mainostetakaan niin uskoisin että pienempiä kasvipusseja ja betonisäkkejäkin löytyy myynnistä.

Pahoittelen kuvakatoa postausten yhteydessä. Kamerani jäi ristiäisreissulla niinkin kauas kotoa kuin Korsoon. Eiköhän se sieltä kohta puoleen saada kuitenkin, joten kuvia istutushommistakin on luvassa. Jos ei omalla niin sitten siipan kameralla.

Ja hei! Nähdäänkö Siwassa torstaina? :) Toivottavasti siellä tarjotaan avajaiskahveet!