Pienten lasten vanhempana tai oikeastaan etenkin äitinä, on tärkeää asua kodissa jossa viihtyy. Kyllä me täällä viihdytään, mutta jotain puuttuu. En tiedä miksi tätä kotia ei ole tullut laitettua ihan vimpan päälle vieläkään. Taulut ja seinävaatteet on ripustamatta ja joillekkin tavaroille en vaan jaksa etsiä omaa paikkaa. Ehkä se on tämän alueen keskeneräisyys, se kannustaa jättämään itsekin asiat vähän vaille valmiiksi. Tai ehkä se johtuu siitä että mielessä pyörii edelleen ajatus siitä, että tässä ei välttämättä olla sitä seuraavaa kymmentä vuotta. Joku itsesuojeluvaisto varmaan estää kiintymästä tähän kotiin liikaa, kun muutto toiselle suunnalle on kuitenkin hyvin todennäköisesti ohjelmassa ennen kun esikoinen saavuttaa kouluiän.
Yhteisöllisyyden rakentaminen naapurustossa on muuten miltei mahdotonta ilman mitään yhteistä tilaa, kuten pihaa. Pientä yhteisöllisyyden tynkää onneksi pitää yllä talon porukan oma facebook-sivusto, jossa voi avata erilaisia mieltä askarruttavia asioita ja lukea toisten juttuja. Rappukäytävän lappusia on myös kiva seurailla. Kiva että joku muukin on kyllästynyt löytämään toisten tupakan tumppeja omalta partsiltaan.
Terkut vaan sille naapurille joka polttaa viikonloppuisin sen pari vihreää smarttia tai sätkiä ja heittää tumppinsa meidän terassille. Ehkä mulla on nyt vaan päällä pieni väsymys tähän täysin räjähtäneen näköiseen työmaa-alueeseen. Kuulin jostain (en enää muista mistä), että ensi kesänä olisi tarkoitus panostaa alueen viherpiirteisiin. Puita, pensaita, ruohoa, ihan sama! Kunhan ei enää enempää soraa, betonia ja raksaroskia.
Oma piha olis tosiaan kiva ja aika elokuuhun tuntuu vielä ihan ikuisuudelta. Eikä se elokuu ole mihinkään kiveen kirjoitettu pihan valmistumisaika. Talon markkinoinnissa olisi ehkä ollut sen paljon puhutun autottomuuden sijaan ollut ihan hyvä mainita siitä, että pihaa joutuu odottamaan vuoden. Se on aika veemäisen pitkä aika lapsiperheelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti