Siellä se möllöttää

Meidän talo. Kummasti keksin syitä ajaa sen ohi lähes päivittäin. Eilen oltiin viettämässä synttäripäivää Korkeasaaressa (sieltä se vilkkui aina välillä puiden takaa), tänään syömässä Herttoniemen Wanhassa Myllyssä ja kotimatka tehtiin kätevästi itäväylän kautta taloa tiiraillen.

Kuva: täältä

Olen onnistunut luomaan päähäni kauhukuvia siitä, mitä seuraa näin keskeneräiselle alueelle muuttamisesta tässä elämäntilanteessa. Huolta herättävien asioiden lista kuuluu kutakuinkin näin:

1. Kävely-, sekä autotiet ja niiden kunto.
Kuvitteellinen tilanne: Tuulee niin-maan-keleesti ja tarvon taaperon kanssa sorakasojen ja betonirekkojen seassa kiertoteitä metroasemalle. Kävelytietä ei ole merkattu, joten väistelemme autoja ja toivomme, että peruuttelevat rakennustarvikkeita kuskaavat rekat näkevät meidät peruutuspeileistään. Tie on täynnä kuoppia, jotka muuttuvat sateella pieniksi sisämeriksi, joiden ohittamiseen tarvitaan vähintään puoleen reiteen ulottuvat kumisaappaat ja taaperon tavarat kuljetetaan kärryjen korin sijasta kuormamuulityylisesti minun selässäni.

2. Kauppa ja pankkiautomaattipaniikki.
Missä on lähin mikäkin?! Onneksi rantatiellä on huoltoasemia..

3. Mekkala ja kalabaakki.
Toivottavasti tuleva vauva ei ole helposti häiriintyvää sorttia. Muuten voidaan varmaan unohtaa ulkoilureissut kodin lähiympäristössä ihan totaalisesti normaaliin työaikaan. Itse tunnustaudun helposti häiriintyväksi. Tosin vain silloin, kun aiheuttaja on jokin asiaan/tilanteeseen kuulumaton taho. Siedän siis varsin hyvin syystään järkevää ääntä normaaleihin kellonaikoihin. Taajaan toistuvaan äänimaailmaan tottuu ja se muuttuu osaksi ympäristöä.

4. Muutto.
Muutto, muutto ja muutto. Onneksi nyt on selvillä se, että muutto pääosin ostetaan ja muutamia muuttoapulupauksiakin on saatu, joten asian stressaaminen lienee tarpeetonta. Lupaan käsi sydämellä lopettaa muutosta stressaamisen heti kun muutto on ohi.